KimmoHoikkala Kultturelli ihminen?

Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!

  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • 1980-luvun alkua Pirkkala, Finland.
    1980-luvun alkua Pirkkala, Finland.
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!
  • Skitsofrenia: Eräänlainen kuntoutumistarina!

Tällaista kertomusta olen viime vuosina diaesityksessäni tuonut esille.

Mielenterveysmessut 2014 seminaari Skitsofrenian varhainen tunnistaminen ja hoito (Tiistai 18.11.2014 kello 15.05-15.30)


Kokemuspuheenvuoron yhteenveto nimeltään:
Skitsofrenia - Eräänlainen kuntoutumistarina!

Esittely
Henkilöesittelyni jälkeen kerron esitelmässäni lapsuudestani jotain sekä hyviä kokemuksia että huonoja muistoja. Nuoruusvuosistani pyrin kertomaan, että kuitenkaan en eronnut ikäluokkani miehistä paljoakaan. Suoritin esimerkiksi varusmiespalveluksen vuosina 1998-1999.

Sairastuminen
Sairastumiseen johtavien monen osatekijän summaa pyrin avaamaan jonkin verran oman elämänkokemukseni pohjalta.

Hoitokokemuksista ja kuntoutumisesta
Sairaalakokemuksista kerron jotain. Samoin kerron avohoidostani ja siitä vapautumisestani. Skitsofreniasta kuntoutumiseni keskeisistä seikoista puhun sen mitä pidän oleellisena.

Loppuvinkit
Aivan lopussa kerron kokemukseni pohjalta vielä vinkkejä hoitohenkilökunnalle, mikäli jää aikaa. Erästä kohtaa kokemusasiantuntijapuheenvuorossani haluan hoitokokemusten ja -vinkkien osalta täsmentää jo tässä, koska se on aiheuttanut kysymyksiä mielenterveysalan ammatti-ihmisten kuulemana ja luentodiojeni arvioinneissa. Kyse on hoitotahon provokatiivisesta käyttäytymisestä joissakin tilanteissa.

Provosointia
Provosointia tulee siis välttää, kun hoidetaan psykoosipotilasta, mutta miksi ja mitä on provosointi? Provosoinnilta on vaikea välttyä psykoosipotilaiden hoidossa, koska potilas voi tulkita havainnot kaikin puolin väärin, jonka vuoksi psykoosipotilaan provosointia voi olla vaikeaa välttää. Sairaalan virikkeettömään ympäristöön on kuulemma syynä se, etteivät psykoosipotilaiden harhat pahenisi. Siis yhä uskotaan psykoosin paranevan nopeammin melko virikkeettömässä levossa. Viittaan tässä kylläkin lähinnä omiin kokemuksiini suljetulta osastolta vuonna 2004. Olisiko kuitenkin parempi, että psykoosipotilasta varovaisesti kannustettaisiin itsensä toteuttamiseen säännöllisellä ohjelmalla?

Itse provosoivaan käyttäytymiseen
Hoitotahon edustajien julkisilla potilasta tai joskus useita potilaita samanaikaisesti vähättelevillä puheilla voi olla kovin provokatiivinen vaikutus hoidettavana olevaan potilaaseen. Muistan vieläkin, kun eräs iso mieshoitaja suljetulla osastolla suureen ääneen leimasi itsemurhakandinaatit kaikki huomionhakuisiksi, vaikka hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä tuskatilasta, joka monilla kyseisen osaston potilailla oli. Itse olen ollut useimmiten vaikenevaa ja vetäytyvää potilastyyppiä.

Ymmärrystä vailla?
Toisaalta ymmärrän nyt täysin, jos nurkkaan ajettua potilasta vielä hieman yllytetään, niin silloin tarvitaan kovat lääkkeet, ettei potilas ala käyttäytyä provokaattoreita kohtaan aggressiivisesti. Pidän tätä koviin lääkkeisiin turvautumista selvänä indikaationa psykiatrisen potilasosaston ammattitaidottomasta hoidosta. Tosin joissain erityissairaaloissa voi olla myös potilasaines hyvin vaikeasti kuntoutettavaa, jolloin kovien lääkkeiden ja pakkokeinojen käytöltä ei aina voi välttyä, mutta silloin tämä pitää toteutua asianmukaisesti.
Kunnioittamisesta Mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien kunnioittamisesta ihmisinä on tässä paljolti kyse. Psykiatrisen hoidon tosin tekee vaikeaksi hyvin monenkirjava potilaiden joukko.

 

Parhain terveisin Kimmo Hoikkala

 

Lisätty 12.9.2016 linkki esitelmääni videopuheena:

https://

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Rohkeaa tekstiä. Kuntoutujanäkökulma on tärkeä, toivottavasti sitä kuunneltaisiin enemmän yleisellä tasolla, ja sitä kautta se löytäisi tiensä kaikkialle psykiatriseen hoitoon sekä opetusmateriaaleihin korkeakouluihin.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kiitos Oskari, vaikka en tuota nyt erityisrohkeutta vaativana julkaisuna pidä. :)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Minä tuskailen tässä, koska eräs elämänpiiriini kuuluva ihminen elää käytännössä aivan eri todellisuudessa kuin me muut. Ihminen tarvitsisi apua, mutta minne soittaa jos ihminen kykenee hoitamaan arkipäiväiset asiansa eikä ole vaarallinen? Minä tiedän, että lähimmäiseni elää pelossa ja tuskassa. En ole lähiomainen, eikä missään ole puhelinnumeroa jonne soittaa. Vainoharhainen ihminen kärsii aina enemmän kuin ympäristö, johon ne noijat käytännössä kohdistuvat.

Olen yrittänyt kysyä apua tälle ihmiselle. Nykyään ei kuulemma saa ihmistä väkisin edes tutkimuksiin, jos ihminen on aika- ja paikkasidonnainen.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Katoitko myös kuvat pallukoista?

Pekka Ihalainen

Aha, nyt ymmärsin. Toki katson.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Ikävuosia minulla on nyt 38 vuotta ja jäi päivittämättä viime vuonna ikäni dioihin.

Käyttäjän tapiotukiainen kuva
Tapio Tukiainen

Hei,

oletko onnellinen kun pystyt kertoman asioitasi noin avoimesti.
Minä en koskaan ole pystynyt kertomaan asioitani muille.

Olen varma, että avautuminen voi olla hyväksi, kun pystyt kertoaan jakamaan asoitasi muille.

Ehkä minuaki auttaisi, jos kertoisin kiken mikä on siälläni.

terveisin ~tapio

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kiitos Tapio!

Kun kaikki menee elämässä vastoin odotuksia, niin sitä alkaa ajatella, ettei ole mitään hävittävää tai liioin hävettävää. Olen halunnut omalla sairauskokemuksella ja siitä pitämällä luennolla osoittaa, että vaikeistakin mielenterveyden häiriöistä voi tulla ihan kohtalaisen hyvään kuntoon.

Olen kokenut oman avautumiseni minua voimaannuttavana asiana. Avautuminen voi olla vain silloin aidosti voimaannuttavaa kun on rehellinen itselleen omista muistikuvistaan ja niihin liittyvistä tunteista.

Toki valheellinen avautuminen voi olla ehkä jossain määrin myös vapauttavaa, mutta silloin ihminen ei anna aitoa vaikutelmaa ja julkiavautumiseen liittyvät keskustelut menevät selittämiseksi.

Kun avautuu netissä, niin kannattaa silti käyttää hieman harkintaa, koska nettiin kun kerran laittaa julkaisun, niin sitä ei sieltä pois enää saa. Itse olen pienen hienotunteisuuden kannalla julkiavautumisessa, etenkin jos kertoo joistakin läheisistä asioita julkisesti.

Toki epäkohtia pitää tuoda julki ja jos kirjoittaa elämästään realististisesti kuten minä Kuntoutujan tiessä. Kaikissa ihmissuhteissa on kitkaa ja sitä halusin hieman kirjassani kuvata. Kunniallinen tarinan punainen lanka oli itse asiassa minun sairauteni vääristävän ajattelumallin vaimeneminen ja henkinen kasvuni suhteessa sukuuni ja kavereihin kuin myös päinvastoin.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kirjoitin Suomen skitsofreniayhdistykselle tuoreita kuulumisiani, joka on kirjoituksena suunnattu sellaisille henkilöille, jotka eivät minua vielä tunne:

Hyvät Poutapilven lukijat!

Olen yksi Suomen skitsofreniayhdistys ry:n perustajajäsenistä, kun olin sattumalta paikalla yhdistyksen perustuskokouksessa Mielenterveysmessuilla vuonna 2010 Helsingissä.

Olen syntynyt vuonna 1978 Pirkkalassa. Olen asunut myös Tampereella ja nyt kotikuntani on Oulu. Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna 1998 Tammerkosken lukion aikuislinjalta Tampereella. Koulutukseltani olen tekniikan ylioppilas. Opiskelin vuosituhannen vaihteessa noin vuoden konetekniikan opinnot Tampereen teknillisisessä korkeakoulussa (nykyisin TTY).

Ensimmäinen työpaikkani oli sanomalehtien varhaisjakajana vuosiloman sijaisuus vuoden 1997 kesällä Pirkkalassa. Samaisena vuonna sain osa-aikatyön / kesätyöpaikan Galvanoimis Oy:n kuumasinkityslaitoksesta Pirkkalasta. Tein kuumasinkityslaitoksen töitä opiskeluiden ohessa vuosina 1997-2002. Varusmiespalveluksen suoritin saapumiserässä 2/98 Ilmavoimien teknillisessä koulussa Hallissa Jämsässä, ja sääaliupseerikoulutuksen sain Tikkakoskella.

Sairastuin vaikeaan psykoosiin vuosien 2003-2004 aikana ja olin kolmesti sairaalahoidossa vuonna 2004 Pitkäniemen sairaalassa Nokialla. Ensimmäinen diagnoosini oli psykoottinen masennustila. Sain postissa B-lausunnon vuoden 2005 alussa jolla haettiin kuntoutustukea ja huomasin diagnoosini muuttuneen skitsofreniaksi.

Diagnoosin muutos oli hieman järkyttävä asia minulle, vaikka olin ihaillut joitakin skitsofreniadiagnosoituja tuttujani, koska ajattelin, että siinä vasta on jotain kun on niin vaikeasti sairastunut. Tänä päivänä ajattelen, että perusteet skitsofrenian diagnoosiin olivat lähinnä siinä, koska oirekuvani ei helpottanut niin paljon kuukausien kuluessa ja vuoden vaihtuessa kuin masennustiloissa yleensä käsitykseni mukaan tapahtuu.

Vuosi 2005 oli minun elämäni yksi ankeimmista koska join muistini mukaan jokaikinen päivä alkoholia. Pikkuhiljaa muutuin internetin vertaistukikeskustelun myötä sosiaalisemmaksi ja etenkin vuosi 2006 oli jo toiveikas, kun jopa tapasin kavereita nimimerkkien takana nettimiiteissä eli tapaamisissa. Joitakin ystäviä minulla on yhä kyseisistä nettitapaamisista eri puolilla Suomea.

Raitistuin vuoden 2007 elokuussa. Seurustelin ja menin naimisiin vuoden 2008 syksyllä. Kävin myös lyhyen noin 1,5 kuukauden työkokeilun kolmivuorotyössä, jonka lopetin kovan stressitaakan alla. Toistaiseksi voimassa olevan eläkepäätöksen sain vuoden 2008 lopulla eli eläköidyin virallisesti 30-vuotiaana.

Avioliitossani syntyi kaksi poikaa, joista vanhempi on nyt 7-vuotias ja nuorempi liki 6-vuotias. Perhe-elämä on rankkaa ja tämä kannattaa ottaa huomioon ihan jokaisen mikäli miettii vakavasti lastentekopuuhia. Toki vanhemmuudessa ihminen venyy ja jotenkin olen isänä kokenut, että lapset ovat olleet minulle ihan mieletön voimavara, vaikka elämäni on tiiviin perhe-elämän ja osittaisten koti-isä kausien takia ollut hieman kapeutunutta vaikkakin se on ollut samalla hyvin antoisaa.

Kaikesta huolimatta päädyimme avioeroon vuoden 2015 alussa, kun minulla tuli elämässäni hieman huono kausi ja jouduin jopa sairaalahoitoon. Jouduin myös tuolloin vetäytymään Suomen skitsofreniayhdistys ry:n puheenjohtajan tehtävästä, koska olin niin tukalassa tilanteessa.

Poikiini välini ovat hyvät ja leikkisät. Poikani voivat hyvin ja olen ex-vaimoni kanssa hyviä ystäviä. Olen ajatellut, että seuraan hyvin läheltä poikieni kasvua ja varttumista jakaen samalla heille parhaan mahdollisen evästyksen heidän kulkiessa elämässä kohti aikuisuutta. Pikkuhiljaa voisin alkaa myös viritellä taas jotain pientä harrastus- tai vapaaehtoistoimintaa. Olen käynyt viime aikoina melko usein juttelemassa Hyvän mielen talo ry:n tiloissa täällä Oulussa vertaisteni kanssa ja se ollut ihan mukavaa.

Lopuksi

Kuljen aistit ja mieli avoimena - kroppa vanhenee mutta mieleltäni haluan olla luovasti leikkisä.

Voimallista kevättä ja nautinnollista kesää!

Toivottaa Kimmo Hoikkala, Oulu

Tämän blogin suosituimmat