KimmoHoikkala Kultturelli ihminen?

Isälleni!

  • Ruovedeltä 2. maailmansotaan joutuneiden miesten kunniakirja.
    Ruovedeltä 2. maailmansotaan joutuneiden miesten kunniakirja.
  • Isäni Toivo! :)
    Isäni Toivo! :)
  • Ote kirjasta Isänmaan hyväksi isäni kuvan alta. Kirja on kertoo Ruovedeltä 2. maailmansotaan osallistuneista miehistä.
    Ote kirjasta Isänmaan hyväksi isäni kuvan alta. Kirja on kertoo Ruovedeltä 2. maailmansotaan osallistuneista miehistä.

En oikein osaa enää kaivata isääni, koska isäni kuolemasta on kulunut jo liki 27 vuotta ja olihan hän iäkäs (vuonna 1920 syntynyt) ja pitkäaikaissairas Parkinsonin taudin myötä.

Isälleni kiitos, kun opetit kerrasta minut solmimaan kengännauhat ja sahaamaan pokasahalla oikein pitkällä vedolla. Lapsena ja nuorena työmoraalini oli paljolti myös isältä perittyä.

Olihan korkeassa työmoraalissani osuutta myös sillä että halusin isäni olevan minusta ylpeä silloin vielä hänen eläessään 1980-luvulla.

Sittemmin en ole halunnut omalla toiminnallani pilata kaameista olosuhteista ponnistaneen ja siitä huolimatta viisasta näkemystä omanneen isäni muistoa millään tavalla!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Minä sain pitää isän paljon vanhemmaksi, mutta yhtä kaikki ukkoa ei enää ole. On vain uusi päivä huomenna.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Näinhän se menee. Kun on näinkin vanha kuin meikäkin liki nelikymppinen on, niin toki haluan elää ja nähdä poikieni elämää pitkään. Minulla sentään oli isä, kun joillakin ei ole isähahmoa oikein minkäänlaista enkä nyt tarkoita kahden naisen perustamia perheitä. Isälläni oli tietenkin huonojakin puolia, mutta en häntä sellaisena halua muistaa, vaan haluan ajatella, että pojasta polvi paranee.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Annas kun lasken... isäni oli 42 vuoden ja 42 päivän ikäinen kun synnyin, ja minä olin 41 vuotta 221 päivää hänen kuollessaan. Isyys kesti hänen tapauksessaan melko tarkasti puoli elämää.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Ilmeisesti sinulle hyvä asia. :)

Viestisi laittoi taas miettimään kuolemaa ja sitä että se on aina yllättävä, vaikka rakas ihminen olisi ollut saattohoidossa ja parantumattomasti sairas. Haluan joskus hieman leikitellä ajatuksella, että millaisen muiston jättäisin jos satun kuolemaan tai esimerkiksi millainen on äitisuhteeni, jos äitini sattuisi kuolemaan. Tällä hetkellä minua ei vaivaa kumpikaan asia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mielenkiintoisia nuo aikajanat, kun niitä noin pohtii.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Isäsi oli todella jo aikamiehen iässä, kun synnyit. Laskujeni mukaan 58-vuotias. Oma isäni oli syntyessäni 31-vuotias ja kansakoulun alaluokilla ollessani häntä pidettiin kavereiden keskuudessa poikkeuksellisen vanhana, kun täytti jopa 40 vuotta.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Juha Kuikka, minun tekovaiheessa isäni oli 56-vuotias, joten miten päättelet nyt isäni iän syntymähetkelläni? :)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Isäsi on syntynyt 1920 ja sinä 1978 joten 58 vuotta tuosta tulee. Jos on ollut tekovaiheessa 56 niin kyllähän sekin on mahdollista, eli silloin isäsi on syntymäpäivä on vuosijaossa myöhemmin kun sinun syntymäpäiväsi.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #8

Juu, olet oikeassa. Isäni oli syntynyt 28.10.1920 ja meikä on syntynyt 9.2.1978! :)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #9

Yhtälö siis avautui. Minun esikoispoikani on syntynyt myös vuonna 1978.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #10

Kova on vuosikerta -78 siis ihan oikeasti! :)

Itse olen kuopus kuten varmaan arvaat.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #11

Kuten Ari ylempänä totesi aikajanojen pohtiminen on mielenkiintoista. Olin kesällä 1978 USA:ssa kesätöissä ja muistan kaiken yksityiskohtiaan sekä tuntemuksia myöten kuin eilisen päivän. Jossain Suomessa oli silloin juuri Kimmoksi ristitty sylivauva.

Vastaavasti olen joskus miettinyt minkä ikäisiä sukulaiseni ovat olleet tietyissa lapsuuteni tilanteissa ja aina on ollut yllätys havaita, että he ovat olleet huomattavan nuoria siihen verrattuna kuinka vanhoiksi heidät silloin olen mieltänyt.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #12

Olen ihan samaa mieltä Juha tuosta menneiden muistelusta. Ihmiselo on lyhyt aika, eikä silloin pidä jarrutella! :)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #12

Minua ilahduttaa aikajana, minusn syntymä ja mummoni ikä silloin. Mummoni oli siinä vaiheessa, kun minä opin hänet tuntemaa, eli ymmärsin ja muistan jotain hänestä, niin hän oli vanhempi kuin minä nyt. Jotain 63 vuotta vanha mummoni näytti tosissaan jo mummolta.

Mutta se mikä tässä on lohduttavaa ja iloista, niin se, että meistä tuli vielä vuosiksi hyvät ystävät ja läheiset sielut. Elin hänen aikajanallaan yli neljä vuosikymmentä. Vuonna 1978 kun esikoiseni syntyi mummo oli jo yli 80, mutta eli vielä lähes 20 vuotta.

Opin siis tuntemaan hänet kun hän oli vanhempi kuin minä nyt ja silti omat lapsenikin näkivät hänet ja varttuivat. Jotkut vanhemmat serkkuni tulivat itsekin ukiksi tai mummoksi vielä mummoni eläessä, eli hänellä oli viisi sukupolvea.

Se mikä tämän tekee niin lohdulliseksi on se, että vaikkapa parin vuoden päästä maailmaan tulee pieni nyytti ja hänelle ja minulle voi syntyä läheinen suhde ja kestää lähes neljä vuosikymmentä. Minusta se on ihme, joka kannattaa ottaa vakavasti. Koskaan ei ole liian myöhäistä tutustua uusiin ihmeisiin tai ihmisiin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #14

Isäni vanhemmat Antti ja Anna kuolivat molemmat kesken lapsikatraansa kasvattamisen ja työikänsä, 1920-luvulla. Olin siis "miinus kolmekymppinen" menettäessäni yhden satsin isovanhempiani. Nykyisin heidän valurautainen, musta hautaristinsä on pyhiinvaelluskohteeni nro 1. Saman ristin alla lepää myös lapsena kuollut Lauri, josta olisi nelisenkymmentä vuotta syntymänsä jälkeen tullut setäni, jos... jos ja jos.

Huomaan ammoin kuolleita sukulaisia ajatellessani usein käyttäväni pronominia "me" (käytännössä "myö"). "Myöhä tultii tälle seuvulle jo sata vuotta sitte..." jne. Jännä juttu tuo suvun identiteetti!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #15

Omillani tyttärilläni elää edelleen isoisän äiti ja heidän serkkujensa lapsille hän on isoäidin isoäiti. Muisteli viimeeksi viime lauantaina evakkotaivaltaan keskustellessamme.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #16

Hmm... jotain samantyyppistä ynnäilen omien lasteni suvusta... heidän äitinsä isän isän sisar elelee edelleen, ja jos laskenta aloitetaan esikoispoikani 2-vuotiaasta tyttärestä, voidaan ajatella viiden elossaolevan sukupolven ketjua, joka tosin ei ole lineaarinen.

Monenlaiset uusperhemuodot nostavat sukujen tutkimisen ikään kuin toiseen potenssiin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #17

Jos ajattelen niin, että esikoisen esikoinen on nyt 16, eli kohta mahdollinen isä noin 5-7 vuoden päästä ja siihen noin parikymppiä lisää niin minun olisi elettävä jotain 25-30 vuotta jotta olisi se viides polvi. Ei lainkaan mahdotonta mutta se vaatii noin 90 vuoden iän. Itse tulin isäksi 23 ja poika pisti vuodella paremmaksi eli 22...

Jos tuo matematiikka säilyisi niin 23+22+21+20= 86 vuoden odotus;)

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset