KimmoHoikkala Kultturelli ihminen?

Läheisen kuolemasta seuraa suruaika!

Menetin isäni 11-vuotiaana pitkäaikaisen sairastelun jälkeen ja eniten minua harmittaa vieläkin isäni kuolemassa oma käyttäytyminen, kun en käynyt hyvästelemässä kuolevaa isääni. Tosin minulla oli epätietoinen tila hänen terveydentilasta, kun olihan hän potenut jo vuosikausia Parkinsonin tautia. En silti ole syyttänyt äitiäni tai isoveljiäni siitä, että minulta ehkä suojelumielessä hieman pimitettiin isäni terveydentilan kriittisyys.

Syytin itseäni isäni kuolemasta ja se avasi minulle omasta mielestäni reitin kohti aikuisiän itsetuhoisuutta ja psykoottista masennustilaa. Koulussa ei 1990-luvun vaihteessa osattu oikein huomioida elämäntilannettani yksilöllisesti, varsinkin kun keskiarvoni oli lukuisista poissaolotunneista huolimatta kasin kieppeillä. Kokemukseni on liki kolmenvuosikymmenen takaisesta surustani kuitenkin se, että periksi ei saa antaa ja apua kannattaa hakea ammattilaisilta ja asiallisista vertaistukiyhteisöistä.

Surussa voi käydä kaikenlaisia tuntemuksia riippuen myös suhteesta kuolleeseen henkilöön ja hänen kuolinsyystä. Eipä minulla ole tarjota mitään ratkaisua kenenkään surutilaan sen yksilöllisen luonteen vuoksi, mutta väitän että jaettu suru tasaa shokeeraavan surun vaikutusta. Esimerkiksi isäni kuoltua hänen serkkunsa osoitti surunvalittelut lujasti kättäni puristaen ja se on eräs elämäni merkittävimmistä muistoista. Olin luullut ettei juuri kukaan arvostanut isääni, vaikka hän oli etulinjan taistelija jatkosodassa ja koko ikänsä isänmaamme hyväksi töitä tehnyt viiden pojan isä. Toki kuolema on omaiselle paljon muutakin kuin muistella vainajan elämän aikana tehtyjä töitä ja perintöjen varassa itkemistä.

Jokainen kuolema sisältää sen tosiasian, että jokainen vainaja voi viedä mukanaan yhä pienen osan syvintä itseään. Toisaalta me emme muista vainajia heidän salattujen ajatusten liikkeistä vaan pääasiassa heidän teoista. Ennen kaikkea muistoissamme vainajat palauttavat mieleemme ne tuntemukset, joita he elävinä ainutlaatuisina ihmisinä meissä herättivät. Annetaan hyvien yhteisten hetkien elää muistoissamme, koska koittaa lopulta aika, että mekin olemme elävinä enää jälkeemme suremaan jääneiden läheistemme muistoissa!

Inspiroiduin täältä:
https://www.motivaatiomaanantai.fi/freshlifewithsusanna/suru-muuttaako-se-muotoaan-vai-jaako-se-olemaan/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat