KimmoHoikkala Kultturelli ihminen?

Pelaaminen – paras voittakoot?

Tässä kirjastani Ihmisyyden harmaa alue kappale: Pelaaminen – paras voittakoot?  

Pelaaminen – paras voittakoot?

 

Pelaamiseksi määritän seuraavat elämän osa-alueet joko suoraan tai epäsuorasti:

 

  1. Urheilu ja kaikki muu sen kaltainen kilpailu eri ihmisten välillä.
     
  2. Koulujen sisällä on kilpailua, jonka jono määritetään oppilaiden arvosanojen perusteella.
     
  3. Uhkapelaaminen.
     
  4. Kaikki toiminnat joissa ihmisiä asetetaan eriarvoiseen asemaan.

 

Onko mielekästä asettaa ihmisiä milloinkaan jonoon vai olisiko parempi kasvattaa ihmisiä ennemminkin arvostamaan ihmiselon erilaisuutta?

Ammattimaisella urheilulla on ehkä jalot pyrkimykset, mutta silti urheilulla on monia varjopuolia, kuten esimerkiksi kansallismieli-syyden nousu. Esimerkkinä edellisestä pitää mainita, että jo Adolf Hitler oli isäntänä valtaan noustuaan kesäolympialaisille ennen suurempien sotatoimien aloittamista Berliinissä vuonna 1936.

Urheilussa ei kaihdeta käyttää kaikkia keinoja menestyksen perustaksi. On ehkä naiivi näkökulma väittää, että eikö rahan, maineen ja kunnian eteen ihminen ole valmis tekemään paitsi paljon työtä, mutta käyttämään myös mahdollisia kyseenalaisiakin keinoja menestyäkseen. Sosiaaliset taidot ovat kysyttyjä monessa urheilulajissa, jotta saa edes taloudellisen tuen valmentautumiselle. En jaksa uskoa, että huippu-urheilijat nousevat aina omin jaloin huipulle, vaan kyllä heitä autetaan päämäärään saavuttamisessa varsin laajalla sosiaalisella pelikentällä.

Urheilu on paitsi viihdettä yleisölle, niin se on myös ihmisen suorituskyvyn testipaikka olympiahengen mukaisesti: nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin.

 

”Mikä todella on urheilua?

9.2.2013 19:21 

Olympialaisten motto kuuluu seuraavasti: nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin.

Nyt kysyn olisiko olympiakisojen mottoa tarpeen hieman korjata? Perinteisessä mielessä olympialaisista jäisivät kaikki arvostelulajit ja tarkkuuslajit pois. Mielestäni olympialaisten lajivalikoima on jo muutenkin liian suuri, koska on olemassa ns. marginaalisia olympialajeja kuten jääkiekko, jonka mitalimaat ovat pitkälle tiedossa jo ennen itse kisoja. Olympialaisten periaate voisi olla lajeille se, että kyseistä lajia harrastetaan ainakin neljänneksessä olympialaisiin osallistuvista maailman valtioissa. Tämän verran alkuun olympialaisista, mutta mikä sitten todella on urheilua?

Onko shakki urheilua? Onko tanssiminen urheilua? Onko kortinpeluu urheilua? Onko kirjoittaminen urheilua? Ovatko ns. välinelajit ollenkaan urheilua?

Taitolajit ovat mielestäni urheilua kuten shakki ja shakin pitäisi olla olympialaji, ja olympialaisten mottoa tulisi laajentaa sanalla taidokkaammin. Tanssiminen perustuu puhtaaseen makuarviointiin, eikä sitä voi pitää urheiluna. Kortinpeluussa ns. tuuri ratkaisee usein voittajan jo jaetuista korteista lähtien eli kyseessä ei välttämättä ole erityistä taitoa vaativa suoritus. Kirjoittaminen perustuu täysin makutulkintaan, vaikka oikeinkirjoitus vaatiikin jo hieman taitoa.

Välinelajit eivät ole urheilua, joissa ohjastetaan esimerkiksi hevosta, vaan kyseessä on eläinavusteinen suoritus. Samoin voisi ajatella moottoriurheilusta, jossa esimerkiksi auton tekniset ominaisuudet ratkaisevat usein voittajan eikä pelkkä kuskin taidokkuus.

Yhteenvetona väitän, että urheilua ei pitäisi olla mikään muu kuin sellainen suorittaminen, joka ei jätä liian tulkinnallista tilannetta voittajasta. Hiihto voi olla vaikea laji, koska suksien kuljettaminen ladulla on myös pitkälti tekninen laji sikäli kun suksen ominaisuudet ja voitelu ratkaisee. Ehkä olenkin sitten armollisempi, että ulkoisten suorittajasta riippumattomien osatekijöiden summa ei saa olla liian merkittävä, mutta tämä on jo hyvin filosofinen kysymys että miten tämä ulkoisten tekijöiden summa määritetään?”

-  http://hermiitti.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

 

Suomalaisesta koulumaailmasta on oikeastaan lyhyt matka urheiluun ja päinvastoin.

Suorituslaitos oppivelvollisuuden muodossa eli peruskoulu alkaa Suomessa esikoululla kuuden vuoden iässä. Peruskoulussa saa peruskansalaisvalmiudet ja mahdollisesti hyvän päättötodistuksen, jolla voi hakea jatkokoulutuspaikkaa. Peruskoulu arvioi oppisuoritukset asteikolla 4-10, mutta onko tämä suoritusarviointi aivan paikallaan? Vai pitäisikö kiinnittää yläasteellakin enemmän huomiota oppilaan niihin ominaisuuksiin, joiden avulla oppilas voisi olla mahdollisimman suureksi hyödyksi osana yhteiskuntaa. Peruskoululla on aikaa tällä hetkellä yhdeksän vuotta aikaa löytää oppilaalle suunta elämään, niin mistähän mahtaa johtua että monen suunta on täysin hukassa vielä yhdeksännen luokan jälkeen. Toki vanhempien vastuu on myös olemassa. Ja voi hyvinkin olla idealistinen kuva, että kaikille peruskoulun päättäville löytyy paras mahdollinen reitti edetä elämässä osana yhteiskuntaa. Kilpailu sopii ehkä urheiluun, mutta kilpasuoritus ei ole todellista oppimista, vaan oppiminen on oivaltamista ja opitun soveltamista käytäntöön

 

Peleissä hyvät pelaavat paremmuudesta. Missä sitten ovat huonot pelaajat? Katsomossa kai sitten.

 

Uhkapelaaminen on pelaamista jolla on vain henkilökohtainen tarkoitusperä. Tällöin ei pelata muita vastaan ja vaan itsensä puolesta, vaikka todennäköisintä on hävitä panos. Onko sellainen ihminen sitten parempi, joka ei pelaa uhkapelejä? Voihan siinä rahaa säästyä, mutta moraalin mittarina voi olla melko huono pitää uhkapelin välttämistä.

Kuitenkin pelaaminen voi olla parhaimmillaan yhdistävä tekijä ihmisten välillä sosiaalisessa mielessä.

Sosiaalisuus itsessään voidaan nähdä pelinä joissakin tapauksissa, kun kilpaillaan esimerkiksi parinmuodostustilanteissa.

Sosiaalisessa ympäristössä ei ole aina merkitystä mitä asia koskee, vaan sitä miten asia esitetään. Sosiaalinen hyväksyntä on tärkeä osa elämää, vaikka sen taustalla voi ollakin hieman pelailun makua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset